keskiviikko 28. elokuuta 2013

Belgimiitti

Mukana Sini, Sisu, Senna ja Roni.

Tarkoituksena oli ottaa koirista kuvia; yksin ja yhdessä. Mietittiin Sinin kanssa vaihtoehtoja paikan suhteen, päätettiin lähteä pellolle. Tämä vaihtoehto osottautuikin harvinaisen huonoksi hyvinkin pian, kun Sisun naamasta löytyi jo alkuun pari punkkia. Tietenkin ne jätti mukavat pahkat Sisun naamaan. 

Yhteiskuvista ei tietenkään tullut mitään. Ronia ei kiinnostanut valokuvissa olo, saati että olisi istunut tai seissyt Sisun ja Sennan kanssa samassa kuvassa. Senna ei tietenkaan vielä malta kauaa paikallaan olla ja Sini saikin tehdä melko työn, että sai kaikki koirat riviin istumaan. Koomisen näköistä touhua, täytyy myöntää. 
Sisu istui nätisti paikallaan ja odotti, kun Sini keräili ja asetteli lapsukaisia kerran jos toisenkin. Harmi vaan, että Sisu näytti ihan kupatulta, kiitos niiden punkkien. 

Entäpäs jos otettaisiinkin vain Ronista ja Sisusta yhteiskuva?


Siinäpä se on koko trio yhdessä kuvassa. 


Sovittiin samalla, että Roni ilmoitetaan myös Seinäjoen näyttelyyn lokakuussa. Mukavaa päästä taas näyttelytouhuihin, kiitos Ronin nykyisten ruokahalujen. Roni aloittaa myös ravintoterapeutin käynnit ensi viikolla. Ronin ruokinnasta lisää siis ensi viikolla.

Loppuun vielä muutama kuva:






Anteeksi Sisu, mutta oli ihan pakko :D



1 kommentti:

  1. Heei! Huippua, että teitä pystyy taas seuraamaan. -Suvi

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)